torstai 18. kesäkuuta 2009

HUI! ja muuta

Meinasin jo luulla, että mun koko blogisysteemi on poistunu, kun en päässy tänne kirjautumaan! Onneksi ei ole.. Uudella yrityksellä näköjään pääsin :)

Mutta, kisut ovat tervehtyneet. Toinen (Remu) repi onnistuneesti tötterön auki ja nyppi haavansa ja Pippurinkin haavan. Että sillain. Onneksi kuitenkin haavat ovat kunnossa, eikä tuosta tempauksesta tullut mitään ongelmaa. Tötteröt otin sitten pois kokonaan, hiukan etuajassa sitten. Pari päivää olikin sellainen meno, että oksat pois! Mitä ilmeisemmin purattiin koko viikon energiat kerralla.. ;)

Mutta juhannus on sitten ovella kolkuttelemassa. Oh. Missä on se lämmin kesä? No kaipa se vielä tulee, vaikka keskikesässä jo ollaankin.

IHANAA JUHANNUSTA KAIKILLE!!!

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Kisut sairastaa

No niin- Nyt meillä on sitten kaksi pikkuista potilasta. Kisut leikattiin maanantaina. Samana iltana jo läksivät liikkeelle ja pikku vahinkojakin sattui. Ruoka ei maistunut ja pahoinvointiakin oli (ruuattomuudsta huolimatta). Saivat olla rauhassa maanantain. Arttu tosin oli hermona. EIkä ymmärtänyt ollenkaan, mitäs on tapahtunut. Sitten yhden nuuhkaisun ehti tekemään toiseen kisuun, kun mentiin ulos illalla ja siitäkös se riemu repesi! Arttu kirjaimellisesti ulvoi keittiön oven takana. Ilmeisesti vaistosi ja haistoi, ettei kisut ole kunnossa. Rauhoita siinä sitä sitten..


Tiistain kisut olivat jonkin verran liikkeellä ja vähäsen ruokaakin maisteltiin. Tötteröt otin hetkeksi pois, että saavat pestä itseään, mutta takaisin ne oli laitettava äkisti, kun haavaan hinku oli kova. Haavat oli muuten siistit, mutta pakko mun oli niitä hiukan puhdistaa, kun oli jäänyt jotakin röhnää kiinni. Antiseptisella aineella tupsuttelin. (minkäs sitä ammatilleen voi, kaikkia haavoja on pakko sorkkia...) Ja pakkohan mun on niitä haavoja varmistella useaan otteeseen päivittäin... Arttu oli hiukan rauhallisempi, kun kisut oli enemmän liikkeellä. Kova homma oli kuitenkin pitää sitä pois haavoista. Mutta rauhoittui kuitenkin, kun huomasi, että ihan kunnossa sitä jo aletaan olemaan.

Tänään kisut jo tunkivat heti aamusta keittiöön ja olkkariin. Maukuivatkin jopa. Ja kun tuossa aloin tekemään aamiaista, niin oli kummatkin kinuamassa kurkkua. Hyvä merkki :). Haavat oli ok, sitä "normaalia" haava punoitusta ja kuivunutta verta/kudosnestettä, mitä oli hiukkasen tullut. Ja nyt nukkuvat sohvalla molemmat. Ikkunassakin killitettiin jonkin aikaa. Täytyy tänäänkin ottaa noit tötteröt hetkeksi pois, että saavat kunnolla syödä ja juoda sekä pestä ittensä.

Siinäpä meitin pikkuiset tötteröpäät. Ilmeet eivät ole kovin onnellisia... Ei mar. Kaipa minä siirryn "aamutouhuihin" ;)

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Oho-

Miten se aika rientää! Ollu tässä pikkaista päivitystaukoa... mutta on kyllä hommaakin riittänyt, ja paljon on vielä tekemättä ennenkuin H-hetki lähestyy..

No joo, vatsassa voidaan hyvin, ainakin toistaiseksi. Häähommat etenee pikkuhiljaa eteenpäin ja nyt olisi tiedossa kaasojen kanssa päivä, kun teemme kutsuja ja nameja :) Niin ja olen pitämässä vaavikutsuja. Uusi tuttuni täältä Paimiosta tulee esittelemään kestoilua ja ekologista toimintaa. Hänellä on oma pikku yritys, Laurelin. Nettisivut ovat piakkoin (ehkä piakkoin.....on heillekkin tulossa lisää pikkuisia..) tulossa.

Ja minut päästiin todellisesti ja TOTAALISESTI yllättämään!!! Lähdin tuossa yksi lauantai Myllyyn ostoksille, kun äippä pyysi. Juhiskin lähti INNOKKAASTI mukaan (HYVIN epäilyttävää..). Yhdessä liikkeessä ollessani LUULIN näkeväni yhden kamuni.... ja käytävällä LUULIN nähneeni toisenkin kamun... ja samalla tuli kuulutus, että mua odotellaan Arnodsin edessä. JAAHAS... se on menoa sitte.... :D

No kaasothan ja kamuni siellä odotti (olin siis NÄHNYT oikeasti ne kamut!) kasseineen ja pusseineen. Hih. No meikäläinen siinä sitten puettiin.... PIKKU MYYKSI! ;) ja sitten mua vietiinkin koko päivä paikasta ja tehtävästä toiseen unhtamatta morsiustaikoja saunassa... Täytyy kyllä sanoa, että oli kyllä MAHTAVA päivä! (no ne ukkoskuurot ei ollu kivoja, mutta tunnelmaa toivat mukavasti, eikä kuitenkaan kastuttu) Paikalla (melkein) KAIKKI ihanaakin ihanammat kamut!! :,) ja mukavia avioliitto-ohjeita tuli kerättyä ihmisiltä..... Niin ja tietty tuli syötyä......

HEI! mihinkä mä olen mahtanut laittaa sen yhden tehtävän tuotoksen???? (täytyykin mennä ettimään...että saan kuvaa) No kuitenkin, sain tehdä häihin hiuskoristeita helmistä ja neuloista. Mukavaa puuhaa, vaikkakaan ei iskenyt (vielä) kipinää helmitöihin. ;)

ISO KIITOS KAIKILLE KAMUILLE!!!

Mutta tällaista täällä kuuluu :) Lämmintä ja kesäistä. Nyt Artun kanssa ulkoilemaan ennen tuomiota...